Utelias mieli

Utelias mieli

Utelias mieli on Helsingin yliopiston podcast, joka puhuu tieteestä tunteella. Jokaisessa jaksossa tutkijat kertovat oman alansa kiinnostavimmista, yllättävimmistä ja tärkeimmistä läpimurroista. Sarjan juontaa Hanna Hantula, tuottajana Hanna Asikainen.
00:00
00:00

Episode's summary

Viime aikoina on puhuttu paljon nuorten naisten ja miesten arvojen eriytymisestä, mutta mitä jos tutkimus osoittaa, että arvokuilua ei ole olemassa? Entä miksi syntyvyys laskee, vaikka enemmistö nuorista aikuisista haluaa lapsia Sosiaalipsykologian yliopistonlehtori Rasmus Mannerström Helsingin yliopistosta selittää, miksi kumppanin valitseminen ja perheen perustaminen on vaikeaa. Utelias mieli on Helsingin yliopiston podcast, joka puhuu tieteestä tunteella.

Episodes

60-

Onko sukupuolten välistä arvokuilua liioiteltu?

Viime aikoina on puhuttu paljon nuorten naisten ja miesten arvojen eriytymisestä, mutta mitä jos tutkimus osoittaa, että arvokuilua ei ole olemassa? Entä miksi syntyvyys laskee, vaikka enemmistö nuorista aikuisista haluaa lapsia Sosiaalipsykologian yliopistonlehtori Rasmus Mannerström Helsingin yliopistosta selittää, miksi kumppanin valitseminen ja perheen perustaminen on vaikeaa. Utelias mieli on Helsingin yliopiston podcast, joka puhuu tieteestä tunteella.

14 Oct 2026
59-

Kannattaisiko elämässä etsiä vähemmän merkityksellisyyttä?

Miksi kärsimykselle ei aina kannata etsiä merkitystä? Entä minkä vuoksi sekä pessimismi että optimismi ovat huonoja elämänfilosofioita, mikäli haluaa tehdä maailmasta paremman? Uskonnonfilosofian professori Sami Pihlström kertoo, mitä meliorismi on ja miten se voi auttaa toimimaan epävarmassa maailmassa. Utelias mieli on Helsingin yliopiston podcast, joka puhuu tieteestä tunteella.

30 Sep 2026
58-

Mitä antiikin ajan vessakirjoitukset kertovat ihmisistä?

Millaisia juttuja antiikin roomalaiset raapustivat seinään? Entä saiko roomalaisissa vessoissa tehdä tarpeensa rauhassa? Antiikin tutkija, latinan kielen ja Rooman kirjallisuuden dosentti Laura Nissin avaa, mitä käymälät kertovat kreikkalais-roomalaisesta elämästä ja kulttuurihistoriasta. Mitä tiedämme antiikin roomalaisista vessakirjoitusten perusteella, ja miksi sillä on väliä? Utelias mieli on Helsingin yliopiston podcast, joka puhuu tieteestä tunteella.

16 Sep 2026
57-

Mitä tiede tietää somesta ja brain rotista?

Algoritmi oppii tuntemaan ihmisen joskus paremmin kuin ihminen itse ja osaa houkutella uppoutumaan somen maailmaan pidemmäksi aikaa kuin mitä käyttäjä ehkä haluaisikaan. Mitä ihmisen aivoissa tapahtuu, kun selaamme somea? Onko somesta aivoille jotakin hyötyä? Aivotutkija, professori Minna Huotilainen pohtii, miksi on niin vaikeaa tutkia, aiheuttaako somen käyttö masennusta. Entä miten somesta väsyneitä aivoja kannattaa hoitaa? Utelias mieli on Helsingin yliopiston podcast, joka puhuu tieteestä tunteella.

30 Dec 2025
56-

Mitä hyötyä ärsytyksestä on?

Ihmislaji on poikkeuksellisen sosiaalinen ja yhteistyökykyinen, ja samalla suhteet etenkin läheisimpien perheenjäsenten kanssa ovat täynnä konflikteja ja ärtymystä. Miksi on tärkeää, että välillä ärsyttää? Ärtymyksen tunteen hyötyjä tutkinut professori, psykologinen antropologi Anni Kajanus kertoo, miksi hankalat tunteet ovat korvaamattoman tärkeitä yhteistyömme kannalta. Millä tavoin ihmiset osoittavat ärtymystään eri kulttuureissa? Utelias mieli on Helsingin yliopiston podcast, joka puhuu tieteestä tunteella.

10 Dec 2025